Sambialainen ateria

Niinä päivinä, kun Martha on meillä töissä, tarjoan hänelle valmistamani lounaan. Syömme yleensä jotakin, mitä Poika tällä hetkellä suostuu syömään: pastaa tai riisiä, kanaa, kalaa tai lihaa, mutta joskus vaihtelun vuoksi myös jotakin, mitä hän ei syö, kuten perunaa, kasvispihvejä tai -keittoja. Eräänä päivänä Marthan kanssa ulkona patiolla lounastaessaan (Martha on toistaiseksi kieltäytynyt nauraen tulemasta ruokapöytään yhdessä minun kanssani, aivan kuin ajatus olisi jotenkin ihan kummallinen) Poika alkoi syödä riisiä sormin ja sanoi Marthalle syövänsä nshimaa. Mistä lie oppinut, mitä ja miten paikalliset syövät?

Naapurin hiekkalaatikollakin Poika sekoitteli hiekkaa veteen ja leikki valmistavansa nshimaa. Oli aika tarjota hänelle sambialainen ateria. Pyysin Marthaa kertomaan, mitä tuon kaupasta, jotta hän voi tehdä meille lounaan. Tomaattia, sipulia. Mealie meal, ts. maissijauhoa. ”Greens.” Nämä vihreät voivat olla esimerkiksi kurpitsanlehtiä, nauriinlehtiä, pinaattia, kaalia, tai kiinankaalia. Päädyin ostamaan nauriinlehtiä. Kaikkia nshiman lisukkeita, niin niitä vihreitä kuin muita, kutsutaan yhteisellä nimellä ”relish”, ja ”relish” voi täten olla lähes mitä tahansa. Nshiman ja ”vihreiden” kanssa voidaan siis syödä vaikkapa kanaa, jauhelihaa, makkaraa, papuja tai kalaa. Ostin nakkeja, ja kerroin Marthalle epäileväni, että koska 3,5-vuotias Poika elää nirsoiluvaihetta, hän tuskin suostuu edes maistamaan ateriasta muuta kuin nakkeja. Mutta Sambiassa ei kuulemma voi olla lasta, joka ei pitäisi nshimasta. Kaikki tykkäävät nshimasta, sitä syödään aamuin illoin joka päivä.21 IMG_4507

Lounas valmistui varsin nopeasti. ”Vihreät” silputtiin ja laitettiin vesitilkan kanssa kattilaan lämpiämään ja pehmenemään. Sekaan lisättiin hetken päästä sipulia ja tomaattia. Paistinpannulla öljyssä paistuivat ensin nakit, sitten pannullekin laitettiin sipulia ja tomaattia sekä hieman vettä. Mausteena käytettiin suolaa. Kuulemma ruuan voi halutessaan maustaa vaikkapa mustapippurilla tai mikä jottei chililläkin. Yleisempää silti lienee, että sambialainen ruoka on lähinnä suolaista. Toisessa kattilassa kiehuvaan veteen kaadettiin maissijauhoa, sekoiteltiin puukauhalla, annettiin kiehua hiljalleen, ja lisättiin maissijauhoa muutamaan otteeseen, kunnes nshima oli riittävän paksua ja sekoittaminen vaati jo voimaa. Eräs amerikkalainen ystävämme on työnsä puolesta viettänyt pitkiä aikoja Sambian maaseudulla, ja väittää olevansa jo melkoinen nshima-asiantuntija tietäen, milloin tuo maissipuuro on osattu tehdä hyvin ja milloin ei niinkään. Ulkonäöltään tämä Sambian tärkein, vaikkakin ravintoarvoiltaan köyhä, peruselintarvike muistuttaa meikäläistä mannapuuroa, josta on tullut hieman liian paksua tahnaa. Martha kertoi, että aamuisin täällä syödäänkin usein sambialaista puuroa, joka valmistuu maissijauhosta, vedestä ja pähkinärouheesta.

Marthan valmistettua lounaan minulle hän suostui ensimmäistä kertaa syömään samassa pöydässä kanssani. Yleensä hän nappaa Tytön kainaloonsa patiolle syöttäen siis tämänkin samalla, ja Poika puolestaan haluaa mennä ulos heidän seuraansa, joten minä lounastan sisällä itsekseni, seuranani Hesari. Nshima-ateria syödään sormin siten, että otetaan nshimaa hyppysiin, puristetaan siitä pieni pallo ja napataan sen avulla mukaan lisukkeita. Kysyin, käytetäänkö koskaan haarukkaa. Kuulemma ei, mutta tottumattomana sain luvan käyttää lusikkaa. Ja olin muuten väärässä: Poika ei arvatenkaan halunnut lautaselleen ”vihreitä”, mutta nshimansa hän kyllä söi innoissaan, sormin.

Eiku syömään!

Eiku syömään!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s